Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Päivä 8: Tampereelta Jyväskylään.

Kuva
Kello 05.20 saapui junamme kotikaupunkiini Tampereelle. Tutut maisemat olivat vastassa. Tampere <3 Auto saatiin ulos junasta ja matkaa kotiin oli enää 150km. Matka sujui nopeasti. Pysähdyimme Korpilahdella, mihin Pinja jäi viikonlopuksi. Kotona olimme vihdoin iltapäivällä ja kelikin mitä mahtavin :D Tämmöstä keliä ei oltukaan nähty viikkoon. Myöhemmin veimme vielä Seljan äitille hoitoon. Loppuilta meni lepäillessä ja ralleja telkkarista katsellen. Lauantaiaamuna suunnattiin sitten itsekin rallipätkälle Ouninpohjaan.

Päivä 7: Takaisin Suomeen.

Kuva
Torstaiaamuna pakkasimme teltan ja muut tavarat autoon ja suuntasimme muutaman kilometrin merenrantaa pitkin pohjoiseen päin. Telttanaapuriltamme olimme saaneet vinkin, että sieltä löytyy sopivia kalapaikkoja. Pysähdyimme levikkeelle ja isäntä lähti heittelee. Laskuvesi oli menossa, joten ranta oli täynnä meren hiomia kiviä. Lasten kanssa keskityimme niiden keräämiseen. Kalaa emme reissulta olleet saaneet, joten tavoitteena oli vähintään yksi kala saada.. ja tulihan se sieltä :D pienen pieni seiti tai turska tai joku muu hopeinen. Päästimme kalan takaisin mereen kasvamaan. Se riitti meille ja lähdimme kohti Suomea. Hiljalleen sumupilvi hälveni ympäriltämme ja taivas oli taas sininen ja aurinko porotti. Suomen rajalla loppui myös uusi asfaltti :D Pysähdyimmen Enontekiöllä Lapin sodan näyttelyssä ja natsien rakentamalla puolustuslinnakkeella. Tytöt nukkuivat sikeästi, joten jäin heidän kanssaan autoon odottamaan, kun isäntä kävi kiertämässä paikkoja. Ajoimme kohti Kolaria pientä kier

Päivä 6: Lofooteilta pohjoiseen.

Kuva
Pahoittelut, etten päässyt reaaliajassa päivittämään, mutta jätettyämme Lofoottien majoituspaikan olimme ilman ilmaista nettiä. Keskiviikkona lähdimme kohti Pohjois-Norjaa. Matkaa oli vajaa 400 km, joten etenimme suhteellisen rauhallisesti. Narvikin luo rakennettiin valtavaa siltaa, joka tulee oikaisemaan E6-tietä noin 30km. Silta valmistuu ensi kesäksi. Isäntä kuvailee keskeneräistä siltarakennelmaa. Narvikissa pidimme lounastauon. Sieltä löytyikin ihana pieni leikkipuisto aivan sotamuseon ja kirjaston tuntumasta. Ruuat haimme paikallisesta ruokakaupasta ja löytyhän Narvikista koko reissun halvin bensa: vain 12,90 Norjan kruunua/litra eli noin 1,3€/l. Myös Scandic-hotelli löytyy keskeiseltä paikalta aivan leikkipuiston kupeesta. Scandic-hotelli Narvikissa. Matka jatkui E6-tietä pitkin pohjoista kohti. Narvikin jälkeen jatkoimme matkaa hieman ripeämmin ja pidimme vain muutaman kuvaustauon matkalla. Kohteenamme oli pieni kaupunki ennen Suomen rajaa, noin 50km Kilpisjärve