Unikoulu pv 4 ja kiinteytysryhmä alkoi.
Neljä yötä koulutusta jo takana. Illalla nukkumaan mentiin seitsemältä ja 40 minuutin huudon jälkeen neiti oli unessa :P Hän ei suostunut jostain syystä syömään illalla kunnolla, joten epäilin nälän iskevän jossain vaiheessa. Hieman ennen klo 23:a hän sieltä kiekaisi ja huuto alkoi. Hain jonkin ajan päästä maitopullon, jonka syötin sylissä. Neiti ei avannut silmiään koko aikana, söi pullon tyhjäksi, laskin sänkyyn, peittelin ja hän oli unessa. Eli epäilen olleen vain nälästä. Sitten nukuttiinkin aina 5.05 asti, jolloin alkoi armoton huuto, mitä jatkui tassuttelusta ja sylistä huolimatta aina puoli seitsemään asti. Silloin iski jo epätoivo, että tuleeko tästä ikinä mitään ja epätoivoisena varasin kirjastosta Nyt nukutaan-kirjan, minkä huomenna haen lähikirjastosta. Katsotaan, onko siinä jotain lisävinkkejä :) Sen verran paljastan jo unikoulun 5. yöstä, että Seljan vein poikkeuksellisesti vasta puoli kasin aikaan sänkyyn, kun olin itse kotona seiskan jälkeen, ja hän nukahti ilman huuto