Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Päivä 8: Tampereelta Jyväskylään.

Kuva
Kello 05.20 saapui junamme kotikaupunkiini Tampereelle. Tutut maisemat olivat vastassa. Tampere <3 Auto saatiin ulos junasta ja matkaa kotiin oli enää 150km. Matka sujui nopeasti. Pysähdyimme Korpilahdella, mihin Pinja jäi viikonlopuksi. Kotona olimme vihdoin iltapäivällä ja kelikin mitä mahtavin :D Tämmöstä keliä ei oltukaan nähty viikkoon. Myöhemmin veimme vielä Seljan äitille hoitoon. Loppuilta meni lepäillessä ja ralleja telkkarista katsellen. Lauantaiaamuna suunnattiin sitten itsekin rallipätkälle Ouninpohjaan.

Päivä 7: Takaisin Suomeen.

Kuva
Torstaiaamuna pakkasimme teltan ja muut tavarat autoon ja suuntasimme muutaman kilometrin merenrantaa pitkin pohjoiseen päin. Telttanaapuriltamme olimme saaneet vinkin, että sieltä löytyy sopivia kalapaikkoja. Pysähdyimme levikkeelle ja isäntä lähti heittelee. Laskuvesi oli menossa, joten ranta oli täynnä meren hiomia kiviä. Lasten kanssa keskityimme niiden keräämiseen. Kalaa emme reissulta olleet saaneet, joten tavoitteena oli vähintään yksi kala saada.. ja tulihan se sieltä :D pienen pieni seiti tai turska tai joku muu hopeinen. Päästimme kalan takaisin mereen kasvamaan. Se riitti meille ja lähdimme kohti Suomea. Hiljalleen sumupilvi hälveni ympäriltämme ja taivas oli taas sininen ja aurinko porotti. Suomen rajalla loppui myös uusi asfaltti :D Pysähdyimmen Enontekiöllä Lapin sodan näyttelyssä ja natsien rakentamalla puolustuslinnakkeella. Tytöt nukkuivat sikeästi, joten jäin heidän kanssaan autoon odottamaan, kun isäntä kävi kiertämässä paikkoja. Ajoimme kohti Kolaria pientä kier

Päivä 6: Lofooteilta pohjoiseen.

Kuva
Pahoittelut, etten päässyt reaaliajassa päivittämään, mutta jätettyämme Lofoottien majoituspaikan olimme ilman ilmaista nettiä. Keskiviikkona lähdimme kohti Pohjois-Norjaa. Matkaa oli vajaa 400 km, joten etenimme suhteellisen rauhallisesti. Narvikin luo rakennettiin valtavaa siltaa, joka tulee oikaisemaan E6-tietä noin 30km. Silta valmistuu ensi kesäksi. Isäntä kuvailee keskeneräistä siltarakennelmaa. Narvikissa pidimme lounastauon. Sieltä löytyikin ihana pieni leikkipuisto aivan sotamuseon ja kirjaston tuntumasta. Ruuat haimme paikallisesta ruokakaupasta ja löytyhän Narvikista koko reissun halvin bensa: vain 12,90 Norjan kruunua/litra eli noin 1,3€/l. Myös Scandic-hotelli löytyy keskeiseltä paikalta aivan leikkipuiston kupeesta. Scandic-hotelli Narvikissa. Matka jatkui E6-tietä pitkin pohjoista kohti. Narvikin jälkeen jatkoimme matkaa hieman ripeämmin ja pidimme vain muutaman kuvaustauon matkalla. Kohteenamme oli pieni kaupunki ennen Suomen rajaa, noin 50km Kilpisjärve

Päivä 5: Lofootit.

Kuva
Oon kuullu huhuja, että kotona sataa ja lämpöä on max. 15. Kannatti lähteä tänne pohjolan lämpöön, sillä tänäänKIN aurinko on paistanut siniseltä taivaalta koko päivän ja lämpötila ollut melkein hellelukemissa. Kyllä meidän kelpaa! Käytiin tosiaan tuossa lautalla virallisten Lofoottien puolella hieman kattomassa, mistä ne kaikki höpisee. Aikaa olisi varmasti pitänyt olla monta päivää enemmän, mutta pikaisella vilkaisulla vuoret olivat komeita ja vesi turkoosia. Kalaa ei tullut, mutta päästiin ajelee 6,4 km pitkä tunneli pariin otteeseen :D Ruokakauppakin löytyi, kun lautalle oltiin palaamassa ja ihan mukavan edullinen sellainen :) laitan sitten kotoa tarkemmin plussia ja miinuksia sekä hieman hinnoista ym. postausta. Nyt näpyttelen puhelimella, joten päivitykset pidän lyhyinä. Tytöt nukkuu ja isännän kanssa tässä viimeisiä auringonsäteitä ihastellaan veden noustessa. Huomenna aamupäivästä kohti pohjoista ja Suomen rajaa. Yövytäänkin Norjan puolella, jottei hyttyset pääse syömään mei

Päivä 4: Torniosta Norjaan.

Kuva
650 km ja kuskina toimin koko matkan, jotta isäntä ehti ottaa kuvia. Mutkia ja mäkiä oli, mutta kyllä nuo vaihtuvat maisemat Ruotsista aina Norjan Sørkiliin asti oli kaiken sen arvoista. Nyt on niin väsynyt matkaaja, että Nukkumatti kutsuu. Huomenna lautalla Lofooteille ja toivottavasti hieman enemmän päivitystä. Näihin maisemiin, hyvää yötä!

Päivä 3: matka Virroilta Tornioon.

Kuva
Aamulla lähdettiin 7.25 liikenteeseen Killinkoskelta kohti Tornio Campingia. Reitti kulki mm. Ähtärin, Lehtimäen, Vimpelin, Ylivieskan, Limingan, Oulun ja Kemin kautta aina Tornioon asti. Monta kuntaa ja maisemaa tuli nähtyä matkalla. Myös eläimet yllättivät kaupunkilaiset: kauris pellolla ja poro tiellä.. VIMPELISSÄ!! En osannut ihan siellä vielä odottaa semmosta. Vessataukoja tuli pidettyä useampikin - kiitos allekirjoittaneen pienen rakon. Keskisuomalaiset joutuivat myös muutaman kerran pysähtyä ihailemaan tuulivoimaloiden mahtia.. on ne vaan valtavia ja jotenkin puoleensavetäviä.                 Perille päästiin hieman kahden jälkeen ja leirintäalue löytyi helposti. Mökki on sopiva meille, vaikka vessahädän ei kannata yllättää, koska joutuu hieman loikkimaan pihan poikki hädälle. Tytöt oli tietenkin tohkeissaan trampoliineista ja muusta leikkipihasta. Käytiin paikallisessa Prismassa ja matkalla myös yllättävässä Tampereen säästötexissä :D en ois sitäkään odottanut täällä

Päivä 2: Killinkoski ja yllätysvieraita.

Kuva
Toinen reissupäivä alkaa olla lopuillaan. Nyt saunan raikkaana olut kädessä auringonpaisteessa talon terassilla. Mitä muuta enää tarvitaan?! :) Aamupäivällä saatiin setämies ja pieni serkkutyttö vieraiksi. Saatiin jälleen todeta Seljan pienikokoisuus, kun yli vuoden nuorempi serkkuni oli saman mittainen :D mut se ei menoa haittaa! Trampoliini ollut kovassa käytössä koko päivän (kotoa kun ei sellaista löydy). Päivällä käytiin isovanhempien ja isoisovanhempien haudoilla ja uudella kyläkaupalla. Sitten vieraaksi saapuikin Seljan kummitäti Keuruulta. Nyt on päivä pulkassa pakkailua ja iltapalaa lukuunottamatta. Huomenna nokka kohti pohjoista ja Torniota :) vi ses!

Päivä 1: Tuurin kyläkauppa ja Miljoonativoli.

Kuva
Reissun ensimmäinen päivä alkaa taittumaan iltaan ja aurinko laskee metsän taakse. Tivolissa lapset pyöri innoissaan laitteissa ja minä nautin heidän ilosta. Kuuden aikaan saavuttiin Killiin, missä talo alkaa hiljenee lasten äänistä. Isännän kanssa etsittiin alkuillasta frisbeetä pellosta tunnin verran, mutta löytyi se lopulta :D onneksi oli isäntä kuvannut heittonsa, joten saatiin videosta hieman osviittaa etsinnöille. Killinkoski kiittää ja kuittaa tältä erää. Huomenna jatkuu :)

Matkaan :)

Kuva
Kesäreissu alkaa.. edessä noin 2000km autolla ja 1000km junalla. Auto on pakattu täyteen ja nokka kohti Miljoonativolia. Reitti kulkee Tuuri-Killinkoski-Tornio-Lofootit-Kilpisjärvi-Kolari-Tampere-Jyväskylä. Päivityksiä lisää matkan varrelta!

PikkuKuku saapuu.

Kuva
Isännän kouluhommien innoittamana olen lähtenyt suunnittelemaan ja luomaan omaa brändinimeä käsitöilleni. Nettisivut ovat tuloillaan ja minut löytää jo Facebookista ja Instagramista nimellä PikkuKuku. Vielä en tiedä, mikä tämän blogin kohtalo tulee olemaan: jatkanko näin vai liitänkö sen PikkuKukun yhteyteen. Katsotaan, mitä kevät ja kesä tuo tullessaan! :) Lähiaikoina tulossa kuvia (ja mahdollisesti ohjeita) muutamista vaatteista.

Pääsiäistouhuja.

Kuva
Näin noin kolme vuotta sitten olin nuoremman neidin kanssa viettämässä pääsiäistä sairaalassa. Nyt on meininki aivan eri: pikkuvirpojat lähtivät kierrokselle intoa puhkuen. Eilinen päivä askarreltiin vitsoja, jotka saivat tänä vuonna koristeeksi pyykkipojista tehtyjä pupuja ja tipuja. En taaskaan huomannut ottaa vaiheista kuvia, mutta askartelu onnistui lapsilta hyvin, kun vaihe vaiheelta tehtiin :) Pyykkipoikapupu 1. Maalaa puinen pyykkipoika akryylimaalilla vaaleanpunaiseksi. Anna kuivua. 2. Leikkaa kartongista korvat, joihin jää alaosaan yhtenäinen osa, mistä ne liimataan pupun "kasvojen" taakse pyykkipojan väliin. 3. Liimaa askartelusilmät paikalleen (voi myös piirtää) ja piirrä nenä ja suu. 4. Liimaa vielä takapuolelle töpöhännäksi valkoinen pallero. 5. VALMIS! Pinja otti vastuun pupuista. Pyykkipoika tipu 1. Maalaa puinen pyykkipoika akryylimaalilla keltaiseksi. Anna kuivua! 2. Leikkaa oranssista/keltaisesta kartongista nokat. Taita ja liimaa paikalleen. 3. Li

Kun keität liikaa couscousta.

Kuva
Täysjyväcouscousta piti tulla salaattiin, mutta vaihtuikin riisiin, joten jotain piti keksiä. Lisäsin kypsän couscousin joukkoon suolaa, pippuria, valkosipulia, juustoraastetta ja 4 munaa. Sekoitin seoksen, paistoin vohveliraudalla ja valmista tuli :) salaatin kera loistava iltapala! Paistamaton. Valmiit couscous-pihvit. 

Ompeluinnostus meneillään.

Kuva
Nyt on lähtenyt puoli vuotta sitten alkanut ompeluharrastus lapasesta, kun työpisteeni muutti isännän tieltä pois yläkertaan. Iltaisin on syntynyt tytöille vaatteita ja itsellekin jotakin. Tänään hain kankaat kevättakkia varten, jonka sain leikattua valmiiksi. En malta odottaa, että pääsen ompelemaan. Katsotaan pystynkö huomenna pitämään näppejäni erossa, vaikka synttäreitäni vietetäänkin :D

Ystävänpäivälahjat tekeillä.

Kuva
Ystävänpäivä on pian täällä ja samalla tulee 9 vuotta täyteen isännän kanssa yhteiseloa. Isännän vuosipäivälahja on vielä tuolla jossain ajatusten syövereissä, mutta muutamia työkavereita ja muita ystäviä ajattelin muistaa pienellä ystävänpäivälahjalla, joita ryhdyin tänään tuhertamaan. Kortteja olen väsännyt jo alkuviikolla, mutta nyt oli lahjojen vuoro. Vielä en voi paljastaa, mitä olen tehnyt, mutta laitan kyllä kuvaa tännekin, kunhan lahjojen saajat ovat ne ensin saaneet :) tämä kuva voipi toimia pienenä vinkkinä sille, mitä tuleman pitää.. P.S. Kuvassa näkyy muuten yksi lempikirjoistani :) ihana!

Mitä tänään ruuaksi?!

Kuva
Kaapissa on jo jonkin aikaa kummitellut oudon näköinen paketti odottaen testaamista. Tänään ryhdyin tuumasta toimeen ja laitoin kaksi litraa vettä kattilaan kiehumaan. Veden kiehuttua lisäsin mysteeriainesosani ja seos näytti tältä: Keitoksen piti kiehua noin 30-40 minuuttia, joten sillä aikaa valmistelin lopun ateriasta. Paistoin pintamaustetut naudanlihapihvit (lihan himo välillä valtava, kun tullut vähennettyä paljon isännän ruokatottumusten takia) ja pyöräytin toisella pannulla lehtikaalia, tuoreet thaiwok-vihannekset sekä herne- ja linssi-idut. Sillä aikaa oli kypsynyt ainekset kattilassa ja annos oli valmis. Tässä kuva lopputuloksesta ja kyseessä oli tosiaan mustariisi, joka värjäsi puukauhan aivan tumman violetiksi :D hyvää oli ja lapsetkin tykkäsivät kovasti. Itse lorautin vielä hieman soijakastiketta päälle ja nam!

Pinjan 7-vuotis kaverisynttärit.

Kuva
Viime viikon lauantaina vietettiin meidän eskarilaisen 7-vuotis kaverisynttäreitä. Kyllä sitä seitsemän 3-7-vuotiasta saa paljon melua aikaan :D onneksi ne on vain kerran (tai kaksi) vuodessa. Tarjoiluissa tyydyin yksinkertaisiin juttuihin: hedelmäsmoothie-hyydykekakku (ohje Kinuskikissalta ) Harry Potter-teemalla, RockyRoad-kuutioita (vaahtokarkki- ja suolapähkinätäytteellä), Omar-cookie popseja tummasuklaakuorrutteella (nekin Kinuskikissalta ), siemennäkkäriä ja dippiä, karkkia, pähkinöitä sekä cocktailtikkuja (paprika, kirsikkatomaatti, minilihapulla, nakki, leipäjuusto). Kakku oli hyvää, mutta ei ehkä niinkään lasten mieleen. Siemennäkkäri oli myös monelle täysin uusi tuttavuus, joten sitä söivät lähinnä meidän omat tytöt. Jäipä enemmän minulle :) Karkit ja cookiepopsit menivät heti ja Seljan kanssa viimeisteltiin cocktail-tikut. Juhlat olivat kyllä onnistuneet ja sankari oli onnellinen ja tyytyväinen. Siemennäkkärin ohje: Lämmitä uuni 160 asteeseen. Ainekset: 0,5 dl

Isännän touhuja tällä kertaa :)

Kuva
Mieheni ja Seljan kummisetä ovat tässä talven myötä kuvanneet, editoineet ja toteuttaneet mahtavan parodiavideon Rockysta :D käykäähän tsekkaamassa hieman erilaista treeniä, mitä meikällä :) Facebookista heidät löytää osoitteesta facebook.com/sossuTV ja Instasta @sossuTV. Linkki videoon ja Youtube-kanavalle löytyy ylhäältä. Pari kuvaa inspiroimassa ja antamassa vihjeitä tulevasta : D

Shrinky Dinky

Kuva
Shrinky Dinky eli kutistemuovi on jo vanha keksintö, mihin olen tutustunut vasta nyt. Jyväskylässä kutistemuovia myy ainakin Sinelli  2€/arkki, joten hinta ei päätä huimaa, koska A4-arkista saa tehtyä aika paljon kaikenlaista. Väreinä on musta, valkoinen, huurre ja kirkas. Kutistemuoviin suositellaan alkoholipitoisia tusseja, jotta värit pysyvät ja jälki on hyvää. Itselläni on Sharpi-tussilajitelma, jotka toimivat mielestäni muovin kanssa hyvin. Reikien tekoon käytän ihan normaalia rei'ittäjää, mistä tulee kutistuessa juuri sopivan kokoinen reikä. Eli mitä tehdään :) Tarvikkeet: kutistemuovia, alkoholipitoiset tussit, sakset, (rei'ittäjä), uuni/kuumailmapuhallin. Hahmottelen kuvan ensin paperille, jotta on helpompi se siirtää muoville. Piirrä haluamasi kuva tai kuvio muovin taustapuolelle noin 4-kertaisena haluttuun nähden. Väritä, jos haluat. Leikkaa varovasti irti, koska muovi halkeilee helposti. Tee tarvittavat reiät. Lämmitä uuni noin 120-150 asteiseksi ja levi

Mitä voit tehdä vanhoista kravateista, osa 1

Kuva
Kravatit ovat aina kiinnostaneet minua ja törmäsin vahingossa muutamaan tuunausideaan, jonka vuoksi lähdinkin metsästämään vanhoja kravatteja. Kirppareiltahan niitä on ihan edullisestikin löytynyt ja olen niitä muutaman haalinut varastoon. DIY kaulasomiste Ensimmäisenä oli päästävä testaamaan kaula-asustetta. Tarvikkeet: kravatti, nuppineuloja, ompelukone, nappi Taittele kravatti haluamallasi tavalla ja kiinnitä nuppineuloilla. Huomioi lopullisen jutun muoto, että istuu kaulalle. Ompele suoralla ompeleella koko matkalta. Tee napinläpi leveään osaan ja kiinnitä nappi kravatin toiseen päähän. Valmis! Itse en löytänyt kivaa nappia varastoista, joten päädyin päällystämään tavallisen muovinapin tekonahkalla. Tässä tekeleeni :) DIY Avainnauha Aiemminkin olen noista avainnauhaongelmista höpötellyt ja tässä 1,5 vuoden aikana ongelma on ollut, että avainnauhani kulahtavat nopeasti ja tietenkin hieman kyllästyn, joten uusia on pitänyt tehdä :D  Pinterest  on onneksi aut

Spinning piiiiiitkästä aikaa :) (

Kuva
Oi mahtavuutta! Oli ihanaa käydä pitkästä aikaa spinnaamassa :) :) tuntui niiiin hyvältä! Kyseessä oli Fitness24Sevenin Indoor Cycling Activio Iisi-tunti. Sai seurata omaa sykettä koko tunnin screeniltä (tosin tein sen omasta ranteesta) ja säädellä tehoja oman sykkeen mukaan. Nyt on hyvä fiilis! Kävin myös ennen tuntia tekemässä vähän yläkroppaa ja käsiä salilla sekä lankutuksen toisen päivän. Kotiin tultua tietenkin järkky nälkä.. paistoin nopsaa eiliseltä jäänyttä uuniperunaa, pinaattia, yhden nakin ja kananmunaa. Nyt jaksaa ja jäi vielä aamuksikin. Ei ehkä se paras ruoka, mutta yritän soveltaa tässä lapsiperheen arjessa ja kasvissyöjämiehen kanssa. Itse en lihaa ole jättänyt kokonaan pois, mutta toki sen käyttö on vähentynyt ja kalan määrä lisääntynyt ja tietty kasvisten käyttö monipuolistunut. Reseptejä voisinkin laitella tässä joku päivä, kun on enemmän aikaa. Nyt venyttelyt, pyykit, suihku ja lepäilee. Aamulla loman jälkeisen viikon vika työpäivä :)

Lankutushaaste käynnistyy.

Kuva
Uuden vuoden lupauksen tein itselleni, että vuoden loppuun mennessä AINAKIN nämä 10 kiloa on poissa, mitä on tullut sitten töiden alkamisen 1,5 vuotta sitten. Ensimmäisenä haasteena ennen juoksukelien parantumista asetin itselleni lankutushaasteen. 30 päivää lankutusta. Ajattelin tähän ottaa vielä varmaan sivulankkuakin mukaan jossain vaiheessa. Kuva Pinterestistä (jonka käyttö on lähtenyt ihan lapasesta :D ). Päivä 1 selvitetty kevyesti :)