Unikoulu pv 1.
Eilen aloiteltiin unikoulua aiemmin kertomani ohjeistuksen mukaan. Selja oli illalla kovin väsynyt ja ennen seitsemään hoidimme iltatoimet ja seiskan aikaan velli alakerrassa (mitä neiti ei juonut kuin vajaa puolet) ja yläkertaan omaan sänkyyn. Pinjalle oli tehty peti meidän huoneen lattialle patjalle, että se saisi nukuttua siskonsa huudolta. Olin vaihtanut tyttöjen lakanat aiemmin päivällä, joten Seljankin oli mukava mennä sänkyyn. Meillä on hänelle unipussikin, mutta se on ollut vielä liian kuuma, joten yöhaalarilla on Selja nukkunut, kun peitto ei oikein pysy päällä. Ensimmäinen yö meni siis seuraavasti:
18.55 Sänkyyn, hyvät yöt ja pusut. Poistun paikalta ovelle. Huuto alkaa.
Palaan takaisin, käsi vatsan päälle (nukkuu selällään), rauhoittuu, poistun paikalta. Huuto alkaa välittömästi. Takaisin. Nyt ei rauhoitu, joten silittelen reippain ottein. Ei rauhoitu, vaan huuto yltyy. Otan syliin rintaa vasten pystyssä. Rauhottuu välittömästi. Huuto alkaa, kun lasken takaisin sänkyyn. Näin käy kolmesti, kunnes alkaa rauhoittua pelkällä tassulla. Poistun paikalta. Huutaa. Rauhoitan, poistun, huutaa, rauhoitan, poistun, huutaa, kunnes klo 19.23 nukahtaa. Huh. Ajattelen, että näinkö helposti hän luovutti. Selvästi tuttia kaipasi ja säälitti toisen hamuiluyrityksen unirievusta ja sormista, mutta pysyin kovana.
Alakerrassa söin iltapalaa ja odottelin innolla kahdeksalta alkavaa uutta Vain elämää-kauden alkua. Kello tuli 20.03, kun karjaisu kuului ylhäältä. Kuuntelin hetken aikaa ennenku reagoin. Huuto yltyi, joten ei muuta ku yläkertaan. Alkuun hän rauhoittui helposti ja jäi vaan huutelee perääni, mutta hetken päästä huuto yltyi eikä rauhoittumisesta ollut tietoakaan. Puolen tunnin huutamisen jälkeen nappasin tytön syliin ja alakertaan jatkamaan vellinsyöntiä, josko olisi huutamisesta tullut nälkä. Selja joi pullon lähes tyhjäksi, jonka jälkeen takaisin sänkyyn, hyvät yöt ja poistun. Ehdin ottaa askeleen, kun sama huuto jatkuu. Sitä sitten jatkui muutamaa sylissä vietettyä rauhoittelukertaa lukuunottamatta aina klo 21.53 asti, jolloin hän vihdoin luovutti. Ehdin siinä riisumaan hänet vaippasilleenkin, kun hiki päässä meuhkasi sängyssä. Huutaminen ei yhtään kyllä yllättänyt, kun tyttäreni olen tässä oppinut tuntemaan. Temperamenttia ja omaa tahtoa riittää. Jonkun mielestä olen varmaan kamala äiti, kun annan lapsen huutaa, mutta olin päättänyt, että nyt meillä opetellaan nukkumaan ja pysyin hänen vierellään itkun ajan. Poistuin paikalta vain hänen ollessa rauhallinen. En tiedä olisiko nopeampaa nukahtaminen, jos unikoulua toteuttaisi isänsä, koska tyttö on kovin kiinni minussa, mutta olen päättänyt onnistua tässä.
Loppuyö meni niin, että 22.55 hän itkeskeli ja kävin laittamassa peitto paremmin ja hän jatkoi unia. Samalla tavalla mentiin klo 04.56 ja klo 06.55 herättiin lopullisesti. En muista, milloin viimeksi oon saanut nukkua noin 6 tuntia heräämättä putkeen :) tunnen siis unikoulusta olleen hyötyä unenlaadulle niin Seljalle kuin itsellenikin. Tänä iltana hommat jatkuu. Siitä lisää huomenna :)
Unikoulukokemuksista saa laittaa kommentteja, mutta haukkuja ei tarvitse vaivautua kirjoittamaan. Nämä unikouluohjeet ovat neuvolan perhetyön ja MLL:n laatimat, joten uskon enemmän heidän ammattitaitoonsa kuin traumoja pelkääviä "superäitejä" :) tämä ei pahalla ketään kohtaan, mutta tämä ratkaisu paras meille ja jokainen taaplaa tavallaan. Tsemppiä kaikille muillekin samassa tilanteessa oleville ja unikoululaisille <3
18.55 Sänkyyn, hyvät yöt ja pusut. Poistun paikalta ovelle. Huuto alkaa.
Palaan takaisin, käsi vatsan päälle (nukkuu selällään), rauhoittuu, poistun paikalta. Huuto alkaa välittömästi. Takaisin. Nyt ei rauhoitu, joten silittelen reippain ottein. Ei rauhoitu, vaan huuto yltyy. Otan syliin rintaa vasten pystyssä. Rauhottuu välittömästi. Huuto alkaa, kun lasken takaisin sänkyyn. Näin käy kolmesti, kunnes alkaa rauhoittua pelkällä tassulla. Poistun paikalta. Huutaa. Rauhoitan, poistun, huutaa, rauhoitan, poistun, huutaa, kunnes klo 19.23 nukahtaa. Huh. Ajattelen, että näinkö helposti hän luovutti. Selvästi tuttia kaipasi ja säälitti toisen hamuiluyrityksen unirievusta ja sormista, mutta pysyin kovana.
Alakerrassa söin iltapalaa ja odottelin innolla kahdeksalta alkavaa uutta Vain elämää-kauden alkua. Kello tuli 20.03, kun karjaisu kuului ylhäältä. Kuuntelin hetken aikaa ennenku reagoin. Huuto yltyi, joten ei muuta ku yläkertaan. Alkuun hän rauhoittui helposti ja jäi vaan huutelee perääni, mutta hetken päästä huuto yltyi eikä rauhoittumisesta ollut tietoakaan. Puolen tunnin huutamisen jälkeen nappasin tytön syliin ja alakertaan jatkamaan vellinsyöntiä, josko olisi huutamisesta tullut nälkä. Selja joi pullon lähes tyhjäksi, jonka jälkeen takaisin sänkyyn, hyvät yöt ja poistun. Ehdin ottaa askeleen, kun sama huuto jatkuu. Sitä sitten jatkui muutamaa sylissä vietettyä rauhoittelukertaa lukuunottamatta aina klo 21.53 asti, jolloin hän vihdoin luovutti. Ehdin siinä riisumaan hänet vaippasilleenkin, kun hiki päässä meuhkasi sängyssä. Huutaminen ei yhtään kyllä yllättänyt, kun tyttäreni olen tässä oppinut tuntemaan. Temperamenttia ja omaa tahtoa riittää. Jonkun mielestä olen varmaan kamala äiti, kun annan lapsen huutaa, mutta olin päättänyt, että nyt meillä opetellaan nukkumaan ja pysyin hänen vierellään itkun ajan. Poistuin paikalta vain hänen ollessa rauhallinen. En tiedä olisiko nopeampaa nukahtaminen, jos unikoulua toteuttaisi isänsä, koska tyttö on kovin kiinni minussa, mutta olen päättänyt onnistua tässä.
Loppuyö meni niin, että 22.55 hän itkeskeli ja kävin laittamassa peitto paremmin ja hän jatkoi unia. Samalla tavalla mentiin klo 04.56 ja klo 06.55 herättiin lopullisesti. En muista, milloin viimeksi oon saanut nukkua noin 6 tuntia heräämättä putkeen :) tunnen siis unikoulusta olleen hyötyä unenlaadulle niin Seljalle kuin itsellenikin. Tänä iltana hommat jatkuu. Siitä lisää huomenna :)
Tässä vielä seuranta, millaista teen joka päivä perhetyöntekijän suosituksesta :) mukava sitten joskus katsella. Ja tietty näkee edistymisen :)
Unikoulukokemuksista saa laittaa kommentteja, mutta haukkuja ei tarvitse vaivautua kirjoittamaan. Nämä unikouluohjeet ovat neuvolan perhetyön ja MLL:n laatimat, joten uskon enemmän heidän ammattitaitoonsa kuin traumoja pelkääviä "superäitejä" :) tämä ei pahalla ketään kohtaan, mutta tämä ratkaisu paras meille ja jokainen taaplaa tavallaan. Tsemppiä kaikille muillekin samassa tilanteessa oleville ja unikoululaisille <3
Kommentit
Lähetä kommentti