Hoidot aloitettu.

Eilen aamulla saavuttiin keskussairaalaan Seljan kanssa. Päivystyksestä oli yön aikana täyttynyt lastenosasto, joten jouduttiin odottelee huonepaikkaa leikki-/tv-/eväshuoneessa iltapäivään. Käytiin aamupäivällä lääkärin luona ja luomi mitattiin. Kahden aikaan päästiin huoneeseen, mitattiin verenpaineet ja annettiin ensimmäinen annos Propral-beetasalpaajalääkettä. Annostusta nostetaan päivä kerrallaan. Päivässä tulee kolme annosta jauhetta sekoitettuna maitoon. Jokaisen annoksen jälkeen tunnin päästä mitataan verenpaineet. Lisäksi ennen jokaista ruokailua mitataan verensokeri. Eli kyllä on Seljan pieniä sormia pistelty ja käsivarsikin on hieman mustunuy verenpaineiden mittauksesta.

Ensimmäinen yö meni mukavasti. Selja söi kerran ja jäi sitten valvomaan pariksi tunniksi, kun ei malttanut nukkua, vaan riehui sängyssään. Aamulla seiskalta herättiin. Tänään ei annostusta vielä nostettu, koska paineet oli aamulla kovin matalat. Selja on ollut koko ajan superreipas ja hyväntuulinen. Pieniä itkuja on tullut pistämisestä ja väsymyksestä, kun hän on niin tohkeissaan, ettei kerkeisi ja malttaisi nukkua. Hoitajat toisen jälkeen ihmettelee Seljan iloista olemusta. Rakas mussu laittaa parastaan :)

Selja on nukkunut nyt yöunia muutaman tunnin päivän viimeisten verenpainemittausten jälkeen. Yöllä sitten verensokerit ennen maitoa ja aamulla mahdollisesti päästäisiin nostamaan annostusta. Tällä hetkellä ei vielä tiedä, milloin kotiudutaan. Kaikki riippuu siitä, kuinka nopeasti annostusta pystytään nostamaan tarpeeksi korkealle. Pääsiäinen taitaa kulua sairaalassa. Isäntä ja Pinja viettävät yhteistä aikaa kotona. Pinja lähtee tosin huomenna mummolaan yöksi.

Uskomattominta tässä kaikessa on, että jo nyt voi silmällä nähdä hoidon vaikutuksen ja luomi on lähtenyt kutistumaan. Ero on vielä pieni, mutta nähtävissä. Aivan huippua!! :)

Kuvassa vasemmanpuoleinen kuva otettu eilen ennen hoitojen aloittamista ja oikeanpuoleinen tänään iltapäivällä. 

Toinenkin mahtava uutinen tuli eilen: Taysista ihotautien poliklinikalta soitettiin, että vappuaattona mennään ensimmäiseen laserpulssihoitoon Seljan kanssa. Hoitoja tehdään useampia, joten käyntejä vanhaan kotikaupunkiini Tampereelle on kevään/kesän aikana tulossa enemmänkin. Laserhoitoa luomelle tehdään siis siksi, että se ei enää vuotelisi ja lähtisi samalla myös vaalenemaan. 

Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa. Yritän huomenna päivittää uusimmat tiedot. Aamulla luomi mitataan niin nähdään ero. Tämä söpöläinen nukkuu jo, joten taitaa olla mammankin vuoro pikku hiljaa vaipua unten maille :)



Kommentit